Savonlinnan
Erotuomarikerho 46 vuotta tuomaritoimintaa
Kuusikymmentäluvun alussa jääkiekko eli
Suomessa voimakasta nousua. Savonlinnassa pelattiin silloin kiekkoa
suomisarjassa. Erotuomareista oli paikkakunnalla huutava pula.
Savonlinnassa oli 1964 syksyllä kolme tuomarikortin omaavaa tuomaria:
Matti Nykänen, Pauli Korhonen ja Lauri Ropponen. Matti Nykänen
oli aloitteellinen ja hänen toimestaan tuo kolmikko kokoontui syyskuussa
1964 ja kyseiset herrat päättivät perustaa Savonlinnan
Jääkiekkoerotuomarikerhon.
Kerhon puheenjohtajaksi valittiin
Matti Nykänen, joka on ollutkin kaikki nämä vuodet kerhon
kantavia voimia ja aktiivinen toimija myös valtakunnan tasolla.
Vuosien varrella kerhoon tuli mukaan myös tuomareita, jotka kesäisin
tuomitsivat jalkapalloa ja talvisin jääkiekkoa.
10 vuotta perustamisen jälkeen kerhon nimeksi muutettiin Savonlinnan
Erotuomarikerho ry ja toiminta käsitti jalkapallo-, jääkiekko-
ja jääpalloerotuomaritoiminnan. Kerhon ensimmäiset säännöt
hyväksyttiin 1975.
Vuosien myötä kerhon toiminta oli aktiivista ja kerhossa panostettiin
heti alusta saakka jäsenten kouluttamiseen. Kerho on ollut myös
aktiivinen valtakunnallisessa toiminnassa ja oli yksi Jääkiekkotuomariliiton
perustajakerhoista.
90-luvun puolivälissä tapahtui iso muutos kerhon toiminnassa,
kun jalkapallotoiminta lopetettiin. Kerho keskittyy tällä
hetkellä vain jääkiekkotoimintaan.